Eques – Islanninhevossatulat

Olemme Eques satuloiden virallinen maahantuoja yli 10-vuoden kokemuksella. Yhteistyömme Eques-satuloiden jälleenmyyjänä alkoi samaan aikaan kun ensimmäiset eques-satulat näkivät päivän valonsa. Jo ensimmäiset demomallit satuloiden suunnittelussa oli Jennillä kokeilussa, joten koko tuotantolinja ja eri mallit ovat meille erittäin tuttuja. Lähes kaikki eri satulamallit ovat olleet koeratsastuksessa ja omassa käytössämme, jotta osaamme mahdollisimman hyvin kuvailla satulan ominaisuuksia ja neuvoa asiakkaitamme sopiva mallin valinnassa yksilöllisesti.

EQUES islanninhevossatulat ovat tanskalaisen kansanvälisesti menestyneet kilparatsastaja ja valmentaja Rasmus Möller Jensenin suunnittelemaa tuotantoa. Satulat on suunniteltu ja toteutettu niin, että ne kestävät myös Rasmuksen runsaassa päivittäisessä käytössä, joten kriteerit satulan laadulle ja kestävyydelle ovat korkealla.

Satuloiden rakenteessa on painotettu ennen kaikkea seuraavaa:

  • Reilusti tilaa hevosen selkärangalle. Satuloissa on riittävän leveä runko ja sen satulapatjat ovat etäällä toisistaan.
  • Satulamallistosta löytyy myös hevoselle riittävän lyhyitä malleja, joissa kuitenkin hyvin tilaa pidemmällekkin ratsastajalle
  • Satulat asettuvat tasaisesti hevosen selkään ja istuimen syvin kohta ja painopiste on keskellä satulaa, jolloin ratsastajan paino jakautuu tasaisesti hevosen selälle
  • Satuloiden muotoilu auttaa ratsastajaa oikeaan istuntaan ja sen myötä parempaan kontaktiin hevosen kanssa
  • Satulan runko on vahva ja kuitenkin joustava, jotta se mukautuisi erilaisten hevosten selkään ja mahdollistaisi osaltaan vapaan ja irtonaisen liikkuvuuden hevoselle.
  • Paneeleihin valittavissa muotonsa pitävä ylläpitovapaa pehmeä lateksitoppaus tai villatoppaus.
  • Kaikissa malleissa rungon leveyden säätömahdollisuus vaihdettavan etukaaren avulla
  • Erinomainen kestävyys ja nahan laatu, Eques satuloissa on 2 vuoden takuu nahalle ja 4 vuoden takuu rungolle!

    Satuloista saat kattavasti lisätietoa Equesin omilta kotisivuilta ja apua oikein mallin valintaan. Eques lisätietoja Lue lisää eri satulamallien rungoista, sovittamisesta, etukaaren vaihdosta ja eri satulamallien yksityiskohdista. Mikäli joku asia herättää sinussa kysymyksiä, älä epäile ottaa yhteyttä meihin!

    Huom! Satuloiden sovitus ja sovitusapu Nurmijärvellä onnistuu veloituksetta. Satuloita toimitetaan myös ympäri Suomen postin ja matkahuollon kautta. Meillä on toimituksiin vakuutus. Sovitussatuloita on saatavilla vaihtelevasti, mutta pyrimme pitämään aina mahdollisimman monipuolista valikoimaa eri mallien suhteen.

    Klikkaa alla olevasta linkistä ja jätä meille yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä sovitusaikataulusta.

    Tilaa satula/sovitus

    EQUES - X

    Eques Gold - Satula islanninhevosille
    X- mallin merkittävimmät ominaispiirteet:
  • Suuniteltu yhteistyössä menestyvän naisratsastaja Sys Pilegaardin kanssa
  • Melko syvä istuin, joka antaa todella hyvän tuen ratsastajalle. Hieman koulusatulamainen muotoilu, joka auttaa hyvän perusistunnan ylläpitämiseen.
  • Kapeampi istuinosa tarjoaa mukavamman istuvuuden varsinkin monille naisratsastajille. Kun istuin on kapeampi, voi ratsastajan reisiluu asettua lonkkamaljaan nähden rennommin alavistoon, kuin vastaavassa leveämmässä istuimessa. Tämä ominaisuus luo mukavuutta ja hallittavuutta lantion alueen käyttöön ratsastuksessa sekä se mahdollista entistä paremman kontaktin jaloilla hevoseen.
  • Satula istuu erinomaisesti lukuisille erilaisille hevosille, mutta ennenkaikkea se on sopinut kapeamman malliseen selkään.
  • Vaihdettava etukaari, C-kaari

  • Hinta: 2665,00 € sis.alv 24%

    TÄMÄ SATULA SAATAVA SOVITUKSEEN 16,5" ja 17" KOKOISENA VILLATOPPAUKSIN

    EQUES - Gold

    Eques Gold - Satula islanninhevosille
    Gold mallin merkittävimmät ominaispiirteet:
  • Suunniteltu yhteistyössä valmentaja ja kilparatsastaja Nils Christian Larsenin kanssa.
  • Eques Gold satula on laakea ja istuimeltaan keskisyvä. Se antaa kuitenkin hyvän tuen ratsastajalleen ja on ollut monen pidemmän ratsastajan suosikkisatula.
  • Goldin paneelien takaosaa on levennetty, jotta ratsastajan paino jakautuu satulassa vielä tasaisemmin ja laajemmalle alueelle ja sopii siten myös pyöreämpään selkään.
  • Satula sopii monenlaisen hevosen selkään ja on ollut useamman vuoden myydyin mallille.
  • Vaihdettava etukaari, C-kaari

  • Toimitukseen sisältyy satulasuojan lisäksi Black Editionin nahan hoitotuotteet.

    Hinta: 2745,00 € sis. alv 24%

    TÄMÄ SATULA SAATAVANA SOVITUKSEEN 16,5" KOKOISENA LATEKSITOPPAUKSIN

    EQUES - Performance

    Champion - Satula islanninhevosille

    Performance satulan merkittävimmät ominaispiirteet:
  • Keskisyvä istuin. Lyhyt polvityyny toimii lähinnä reisitukena ja varmistaa siten, että kaikenlaisille jaloille on tilaa. Ratsastaja saa tässä satulassa suuren tuen, joten suosittelemme, että otat yhden koon isomman, jos olet yleensä kokojen välillä.
  • Uusi B-runkomalli on aavistuksen leveämpi, joka antaa hevosen selkärankaa ympäröiville lihaksille enemmän liikkumavapautta.
  • Rungon malli istuttaa satulaa lähemmäs hevosta ja satulalla saa erityisen hyvän kontaktin hevoseen.
  • Sopii erityisesti hevosille, joilla on pyöreä/lihaksikas selkä koko matkalta. Malli on ollut myös toimiva valinta useammalle eteenviettävän selän omaavalle hevoselle.
  • Vaihdettava etukaari, A-kaari

  • Hinta:2880,00 € sis. alv 24%

    TÄMÄ SATULA SAATAVA SOVITUKSEEN 17" KOKOISENA VILLATOPPAUKSIN

    EQUES - Champion

    Champion - Satula islanninhevosille
    Champion satulan merkittävimmät ominaispiirteet:
  • Suunniteltu yhteistyössä valmentaja ja kilparatsastaja Gudmundur Björgvinssonin kanssa.
  • Champion on suunniteltu ergonomisilla, melko suurilla ja tukevilla polvituilla ja sen istuimen painopiste on hienoisesti taaemmas sijoittunut.
  • Satulan muotoilu antaa ratsastajalle erinomaisen tuen ja helpotta löytämään oikean pystysuora ja tasapainoisen istunnan linjan.
  • Oma satularunko, jota ei ole muissa Equeksen malleissa. Rungon ja satulan paneelit ovat takaosastaan pyöristetty ja sopii siksi usein hyvin notkoon selkään.
  • Rungon ja painopisteen sijainti vapauttaa tilaa hevoselle sen sään ja lapojen alueella ja sopii sen vuoksi usein eteenviettävään selkään, missä luontainen painopiste on liian edessä.
  • Vaihdettava etukaari, ilman kirjainta oleva kaari, vain tähän malliin suunniteltu.
  • Satulaa saatavilla 17", 17,5", 18". Kaikki koot ovat tilaustuotteena, jolloin toimitusaika on muita malleja pidempi

    Hinta: 2610,00 € sis. alv 24%

    EQUES - Black

    Black - Satula islanninhevosille

    Eques Black satulan on suunnitellut Nils Christian Larsen. Siinä on sama runko, kuin mm. Sella Plus, Forma, Levis Plus-malleissa, mutta uusi innovatiinen istuin.

    Black satulan ominaispiirteet:

  • Satulassa on ergonomiset keskisuuret polvituet, syvä istuin, jossa hyvä tuki ratsastajalle myös takaa.
  • Satula suunnittelussa on paneuduttu erityisesti siihen, että hevosen lapojen alue saa optimaalisen vapauden liikkumiselle.
  • Toimitukseen sisältyy Black Editionin hoitotuotteet sekä eksklusiivinen satulan suojus

  • Satulaa saatavilla 16", 16,5", 17" ja 17,5"

    Hinta: 2665,00 €

    (hinnat sis. alv 24%)

    EQUES - rungoton ÞÞ

     Rungoton satula islanninhevosille

    Equeksen rungoton satula on suunniteltu yhteistyössä huipputreenari Þórður Þorgerissonin kanssa. Uuden sukupolven rungoton satula, joka suunnitelussa käyty läpi pienimmätkin yksityiskohdat.

    Rungottoman ÞÞ-satulan ominaispiirteet:

  • Satulan suunnitelussa on haluttu saavuttaa ennen kaikkea oikea kontakti ja paine hevosen selkään. Tämä tarkoittaa sitä, että patjojen muotoilun avulla vältetään hevosen rankaan kohdistuvaa painetta, mikä on ollut tyypillinen ongelma aikaisempien rungottomien satulamallien kanssa.
  • Satulan paneelit ovat tuhdit sekä pehmeä ja tasaavat tehokkaasti ratsastajan painoa hevosen selässä
  • Optimaalinen liikkumisen vapaus hevosen selälle
  • Istuin on melko kapea ja ratsastajan on helpompi saada hevoseen kontakti ja saavuttaa hyvä tasapaino. Rungottomaksi satulaksi ÞÞ-satula antaa ratsastajalle erinomaisen tuen ja hyvä kontaktin tunteen.

  • Satulaa saatavilla 16", 16,5", 17", 17,5" ja 18"

    Hinta: 1730,00 €

    (hinnat sis. alv 24%)

    EQUES - Sella PLUS

    Sella PLUS - Satula islanninhevosille

    Eques satuiden pitkäaikainen bestseller ja erinomaisen hinta-laatusuhteen omaava Sella PLUS malli on saanut erinomaista palautetta niin ammattilaisilta kuin harrastajiltakin.

    Sella PLUS satulan ominaispiirteet:

  • Keskisyvä istuin, polvituet antavat hyvän tuen olematta kovin suuret tai rajoittavat. Ratsastajalle tukeva, mutta tilava satula istua.
  • Satulan runko on malliltaan melko suoraan selkään sopiva. Satula on suhteellisen lyhyt hevoselle.
  • Paneelin toppaus on kauttaaltaan paksumpi kuin aikaisemmassa Sella mallissa ja satulan etuosaa on topattu enemmän, joka nostaa satulan etuosaa hieman ylös
  • Satulan runkoa on levitetty aavistuksen, jotta satula laskeutuisi mahdollisimman hyvään kontaktiin ja jättää selkärangalle entistä paremman tilan. Myös paneelien leveys on suunniteltu niin, että paine jakautuu suuremmalle alueelle

  • 17" kokoisessa satulassa kontaktipinnan pituus hevosen selkään on 44cm

    Satulaa saatavilla 16", 16,5", 17" ja 17,5"

    Hinta: 2130,00 €

    (hinnat sis. alv 24%)

  • Jokijuoksu, Jenni & Laura - Kuva: Satu Nyström

    Glaesihross Oy

    Glaesihross Oy on vuonna 2012 perustettu, islanninhevosiin erikoistunut, täyden palvelun hevosalan yritys...

    Katso myös